Tervetuloa Kivipuotiin

Täällä on pienehkö mutta todella ihana valikoima aitoja luonnon kristalleja, mineraaleja ja kiviä ja tulossa myös taidetta

Tiesitkö että Suomen kallioperä on maailman vanhimpia peruskallioita. Jopa 3000 vuosimiljoonaa

Ihastuin jo vuosia sitten Yliluostolla päiväretkellä käytyämme ametisteihin. Silloin Toiseksi vanhin poikani löysi suuren ametistin. Se oli niin suuri että ei mahtunut minunkaan kämmeneen vaan kahden kämmenen väliin. Niin merkityksellinen tuo löytö tuntui olevan että lunastin kiven lapselle. Nyt olen viimevuonna jälleen löytänyt Yli-Luoston ametistien äärelle yhteistyön kautta.

Täältä voit löytää näitä ekologisesti kaivettuja ja rumpuhiottuja Yli-Luoston ametistia ja muita kiviä. Nämä ovat Suomalaisen perheyrityksen käsin kaivamia ja Luonnon purossa ekologisesti rumpuhiottuja ja yksitellen valikoituja luonnon kristalleja. Ekologinen tapa säästää luontoa ja säästöä tulee myös kuljetuskustannuksissa kun kristallieja ei lennätetä maapallon toisilta ääriltä. Perheyritys on myös kullan tuottaja ja kivituotteita tulee heiltä ihan lemmenjoelta asti. Yhteistyö lähti taideidean pohjalta kun tilasin ensimmäiset ametistini häneltä taidekokeiluun.

Tulossa on myös siis upeita energeettisiä taideteoksia, joissa on integroitu kristalleja, mineraaleja ja kiviä yms. mukaan.

Ulkomailta saa myös kauniita kiviä, mutta ekologisuudesta ja kestävästä kehityksestä tai kaivostyöläisten palkoista sekä työolosuhteista eivät useinkaan olle tietoisia. Koetan jatkossakin selvittää vastuullista toimintaa kun ostan ulkomailta kivituotteita.

Pidän aika paljon siitä, että tiedän mistä kivi on peräisin ja mikä sen tarina on ennen omia kätösiä.

Valikoimiin on siis tulossa Kristalleja myös muistakin maailman kolkista piakkoin. Ihana yrittäjä Marika, Querensian perustaja lopetti toimintansa. Hänellä oli loppuunmyynti tässä syksyn aikaan ja kävi niin onnellisesti, että kivet päätyvät minulle rohkean päätökseni seurauksena.

Olen ihan innoissani tästä päätöksestä. Marika vinkkasi minulle pari kauppaa joista hän tilasi tuotteita ja niissä oli myös otettu huomioon kaivostoiminnan vastuullisuus ja kestävä kehitys. Paketti on vasta tulossa minulle joten niitä alkaa pikkuhiljaa ilmestymään tänne ihasteltavaksi. Vielä täytyy vähän viilata tätä sivuakin.

Toivottavasti löydät valikoimista itseäsi puhuttelevia. Valitse mieleisesi kivet meditaatioon, sisustukseen, joogaan, intetion asettamiselle manifestointiin läsnäoloharjoituksiin ja inspiraation lähteeksi. Mihin vain haluat. Sinä kyllä tiedät!

Päivitän sivuja päätyöni ohessa, jos joskus tulee pieni katkos täällä niin, minä se olen lisäämässä ihania kristallisia yllätyksiä teille tai päivittämässä tuotetekstejä.

Käyhän toki kurkkaamassa Instagramissa @tunnelahde_healingemotions.art. Sielläkin on jotain kivoja kivi ja kristallipäivityksiä ja muuta elämäntavoista sekä äänimaljoista ja tunnetaiteesta juttuja.

Yliluostosta ja Lemmenjoelta käsin kaivettuja ja luonnon purossa ekologisesti rumpuhiottua kiviä

Yli-Luoston Pikkuametisti Koko:pieni
Hinta: 2€

pikkukiveä n. 10-15mm, esim. gridien tekoon ja koristeeksi.

Yli-Luoston Ametisti iso Koko:<3cm
Hinta: 19.5€

kämmenkiveksi, sisustukseen ja gridien tekoon

Yliluoston Lumikvartsi Koko:2cm
Hinta: 7.5€

kämmenkiveksi, sisustukseen ja gridien tekoon

Lemmenjoen Hematiittia Koko:1,5-2cm
Hinta: 7.5€

kämmenkiveksi, sisustukseen ja gridien tekoon

Lemmenjoen Granaatti Koko:1,5-2cm
Hinta: 7.5€

kämmenkiveksi, sisustukseen ja gridien tekoon

Palo Santo ja Salvia.
5.50€/kpl

Yli-Luoston ametisti sikerö 33€
Kristallien ja tilojen puhdistamiseen ja meditaatioon. MM. Palo Santo ja White Sage-Eucalyptus

Palo Santo, aromaattinen puutikku tai

White Sage-Eucalyptus, Valkosalvia ja Eucalyptuslehdistä koottu suitsukenippu. Polta palamattomalla alustalla. Kristallien ja tilojen puhdistamiseen ja meditaatioon.

Postituskulut postin hinnaston mukaisena tai ärräpakettina.

Alle 3cm mahtuvat kirjeeseenkin.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close