
Olen Terhi,
tunnetaideterapeutti
ja äänimaljahoitaja Oulusta
Olen myös kotihoidossa vanhustyössä päivätöikseni. Monien koulutuksien ja eri alojen töiden kautta löytänyt vihdoin oman unelma työni. Olen ollut erikoiskaupanaloilla hyvin monipuolisia töitä tehden. Lähihoitajana olen hoitanut vammaisia, vanhuksia (edelleen) ja lapsia perhepäivähoitajana ja päiväkotiapulaisena. Kerhojen ohjauksia peruskoulun ala-asteikäisille. Olen tuurannut henkilökohtaisen avustajan hommia sekä yhden talven ajoin taksia. Jopa puhelinmyyjänäkin ollut. Aina olen ollut hyvin yritteliäs ja parhainta aikaa olikin toiminta yksityisenä perhepäivähoitajana yhteistyössä muiden yksityisten hoitajien kanssa. Olen ikuinen opiskelija ja halu oppia uutta on sydämessä.
Rakastan sitä, että saa suunnitella, ideoida ja toteuttaa itsensä näköistä toimintaa.
Rakastan myös valokuvaamista, ja se on helpoin harrastus, johon aikaakin löytyy kun kännykkä on aina matkasssa. Haaveissa myös kunnon kamera ja voimauttavan valokuvauksen opiskelu. Valokuvat voivat ilmentää sisintään ja niitä voi käyttää osana terapeuttista prosessia.
Matka omaan sisimpään on osa luovuuttani ja vaikka olen pikkutytöstä asti piirtänyt ja maalannut niin vasta tunnetaideterapian avulla olen pystynyt päästämään tietystä kontrollista ja täydellisyyden tavoittelusta eroon. Se sama perfektionistiosa minussa on jopa estänyt tekemästä ja etenemistä elämässä epäonnistumisen pelossa. Tunnetaideterapia johdatti minut tähän, jossa otan itse vastuun ja alan tekemään itseni näköistä unelmieni työtä.
Äänimaljojen rentouttavat taajuudet sopii kaikille, jotka ovat rentoutuksen tarpeessa. Ne ovat myös ihana lisähoito tunnetaideterapiassa käyntien väleillä kehon ja mielen rentouttajina. Tunnetaideterapialla voi käsitellä elämän käännekohtia, traumoja nyt ja aiemmin, tunneperimää ja oppia oma tunneperimä jota on ehkä jo siirtänyt eteenpäin.
Kun tunnet että tekstini resonoi sinuun voin olla elämäsi seikkailussa terapeuttisena rinnallakulkijana ja auttaa sinua löytämään itsestäsi oman persoonallisen voimasi ja elämän tarkoituksen.
Mihin asiaan sinä kaipaisit muutosta? Haluatko selkiyttää ajatuksiasi tai saada oivalluksia tunne-elämääsi ja elämään ylipäätään?
Miten voin auttaa sinua?
Täytä yhteydenottolomake. Kerro itsestäsi ja tilanteestasi hiukan ja jutellaan lisää siitä kuinka voimme edetä sinun kanssa.